Tekstin talo – Textens hus ry
Tekstin talo – Textens hus ry
Tekstin talo – Textens hus ry perustettiin vuonna 2019.
Alkunsa Tekstin talo sai kuitenkin jo vuonna 2008. Silloin Nuoren Voiman säätiö joutui etsimään uudet tilat toiminnalleen, ja etsinnän yhteydessä syntyi ajatus siitä, että saman katon alla voisi olla muitakin kirjallisuusalan toimijoita.
Projekti ei lopulta toteutunut, mutta mieliin kytemään jäänyt ajatus kaivettiin naftaliinista vuonna 2018. Yhdistys perustettiin seuraavana vuonna – ja vuonna 2023 avautuivat Tekstin talon tilat Lintulahdenkatu 3:ssa.
Tekstin talon arvot
Yhteisöllisyys
Tekstin talo on ainutkertainen tekstin tekijöiden ja kokijoiden yhteisö. Yhteisöllisyys tarkoittaa Tekstin talossa tekemisen tapaa: asioista päätetään yhdessä, ja kaikki talon verkostoon kuuluvat tahot ja yleisöt muodostavat Tekstin talon yhteisön. Lisäksi Tekstin talo tarjoaa työtiloja, luo koulutuspolkuja kirjoittamiselle ja lukemiselle sekä tukee tekstiin liittyvissä ammateissa toimivien ammatti-identiteettiä ja asiantuntijuutta.
Kohtaaminen
Kohtaamiset ja vuorovaikutus ovat Tekstin talon toiminnan ytimessä. Tekstin talo haluaa tukea lukijan työtä, mahdollistaa kohtaamisia tekstissä, teoksen maailmassa. Tekstin talo on uusien kohtaamisten ja kuulluksi tulemisen näyttämö – kohtaamiset synnyttävät keskustelua ja keskustelu synnyttää uutta.
Luovuus
Luova työ on sivistyksen perusta, ja luovuus on Tekstin talon olemisen perusta. Teksti- ja taidelähtöisyys ovat talon toimijoiden osaamisen ytimessä. Tekstin talo on tekstikulttuurin laboratorio, joka mahdollistaa uudet kokeilut.
Yhdenvertaisuus
Tekstin talo on yhdenvertainen toimija. Pyrimme siihen, että toimintamme on sosiaalisesti kestävää ja tasa-arvoista, helposti lähestyttävää ja saavutettavaa. Haluamme tarjota kävijöille mahdollisimman esteettömän tilan tekstin pariin.
Tekstin talo haluaa tarjota yhdenvertaisia kohtaamisia ruohonjuuritasolla, tekstin äärellä. Myös marginaaleista tulevat tekijät tai teokset saavat näkyvyyttä Tekstin talossa.
Avoimuus
Tekstin talo on avoin erilaisille yleisöille ja ajatuksille. Yhteisö toivottaa tervetulleeksi erilaiset toimijat tekstin eri kentiltä ja on avoin myös taiteidenvälisyydelle. Tekstin talossa saa toteuttaa omaa luovuuttaan harrastajana tai tehdä omaa luovaa työtään ammattilaisena.
Yhdistyksen säännöt
Tutustu yhdistyksen sääntöihin: Tekstin talo – Textens hus ry:n säännöt.
Yhteystiedot
- Puheenjohtaja
Sirpa Kyyrönen
- Varapuheenjohtaja
Jaakko Vilja