
Myynti- ja neuvottelutaidot työhyvinvoinnin apuna
Tekstialan freelancerit
finnish
Tervetuloa mukaan tekstialan työhyvinvointitapahtumaan.
Ohjelmasarjan kolmannessa tapahtumassa perehdytään oman osaamisen myymiseen sekä neuvottelutaitoihin. Tekstialan freelancerille tulee väistämättä eteen tilanteita, joissa hän joutuu neuvottelemaan oman työnsä myymisestä. Jos nämä tilanteet ovat sinulle vaikeita ja ne herättävät sinussa ahdistusta, niin tämä tapahtuma on sinua varten! Tapahtumassa keskustellaan omista kokemuksista avoimesti kollegoiden kanssa ja vetäjät antavat ammatillisia ohjeita erilaisiin tilanteisiin.
Ilmoittautuminen on päättynyt.
Tapahtumaa voi seurata striimin kautta.
Tapahtuma on osa Tekstin talon valtakunnallista tekstialan kehityshanketta. Ohjelma on suunnattu erityisesti tekstialan freelancereille, mutta kaikki alalle itsensä kokevat ovat tervetulleita. Freelancerin työhyvinvointi ei tarkoita pelkästään työergonomiaa ja työpaikan ilmapiirin pohtimista. Freelancer kantaa vastuun itsestään ja siksi taloudellinen suunnittelu, neuvottelutaitojen hiominen ja rahabyrokratian haltuun ottaminen edistävät työhyvinvointia. Nämä asiat muodostavat ammatillisien itsetunnon oman tekstin luomisen ulkopuolelle. Näiden asioiden hallitseminen vähentää stressiä ja parantaa työn jälkeä. Ohjelmassa otetaan huomioon myös terveys, henkinen hyvinvointi ja niiden edistäminen. Ohjelman peruspilareita ovat verkostoituminen ja tiedonjako ammattilaisten kesken.
Tapahtuma striimataan ja pienryhmätehtävät on mahdollista suorittaa myös etäyhteydellä. Paikkoja on rajoitetusti. Paikan päälle saapuville tarjotaan aamukahvi ja lounas. Jos estyt saapumasta paikalle, ilmoita siitä osoitteeseen aleksi.aro-heinila(a)tekstintalo.fi
Ohjelma
Tervetuloa, ovet auki
klo 10.00
Ennakkoilmoittautumisen perusteella rekisteröityminen ja aamukahvit.
Aamupäivä: Eroon myyntiahdistuksesta
klo 10.30–12.30
Tekstialalla toimivalle ajatus oman osaamisen ja luovuuden myymisestä voi tuntua vieraalta ja kiusalliselta. Kyseessä on kuitenkin ihan tavallinen taito, jonka voi oppia. Keskusteluluennolla ja workshopissa perehdymme muutamiin perusasioihin; mitä oman osaamisen myyminen tarkoittaa, mitkä ovat nykyajan tekstityöläisen tärkeimmät myyntitaidot ja -kanavat? Workshop-osiossa luonnostelemme oman osaamisen myynti- ja markkinointisuunnitelmaa ja teemme muutaman harjoituksen. Luennoitsijoina ja kouluttajina Outi-Illuusia Parviainen ja Petra Vallila.
Lounas
klo 12.30–13.45
Ohjelma tarjoaa lounaan osallistujille Bar Tÿpossa.
Ergonomiatuokio
klo 13.45–14.00
Tällä kertaa ergonomiaa lähestytään Asahin kautta. Asahi on turvallinen kuntoilumuoto, ja se sopii kaikille. Asahi lievittää mm. niska-hartiaseudun jännitystä, olkapäiden ja selän vaivoja, vähentää stressituntemuksia ja lisää keskittymiskykyä. Asahi soveltuu erinomaisesti myös taukoliikunnaksi. Tuokion vetää Merja Aho. Hän on suomentaja ja tietokirjailija. Hän on myös suomalaisen terveysliikunnan asahin ohjaaja.
Iltapäivä: "Elävät kuvat" -neuvottelutaitovalmennus
klo 14.00–15.30
Iltapäivän tavoitteena on tutkia neuvottelutilannetta kahden kuvitellun tekstialan henkilön välillä, joita kaksi näyttelijää esittävät. Valmennuksessa osallistujat saavat rakentaa askelia ja kirjoittaa vuorosanoja tilanteen onnistumiseksi sekä laittaa jo osaamiaan neuvottelutaidon ja vuorovaikutuksen malleja käytäntöön ohjaajan avulla. Harjoitteessa käytetään improvisaatioteatterin menetelmiä ja osallistujien ei tarvitse itse nousta lavalle. Yhteinen iltapäivä kanssamme on parhaillaan yhteenkuuluvuutta ja työhyvinvointia lisäävää sekä naurua synnyttävä. Tervetuloa tarkastelemaan elävää kuvaa! Valmennuksen ohjaa Petra Pälmä ja näyttelijöinä toimivat Essi Aulanko ja Markus Majava. Heillä on takanaan 15 vuotta yhteistä verkostotyöskentelyä draamalähtöisin menetelmin.
Kouluttajat
TaK, tradenomi yamk, Outi-Illuusia Parviainen on runoilija ja kuvittaja, jolla on myös pitkä kokemus kaupallisesta maailmasta ja johtamistyöstä. Hän on tehnyt ja johtanut visuaalista suunnittelua ja markkinointia erityisesti päivittäistavarakaupan alalla. Parviaisen mielestä myyntityötä tekevän tärkein työkalu ovat korvat ja vasta sitten suu.
VTM, TaM, Petra Vallila on runolija ja pitkän linjan viestintäammattilainen. Vallila on työskennellyt erilaisissa organisaatioviestinnän ja markkinoinnin tehtävissä niin julkisella, yksityisellä kuin kolmannellakin sektorilla sekä Suomessa että kansainvälisesti. Viestintä- ja myyntiasioissa Vallila uskoo huolelliseen valmistautumiseen ja siihen, että aina kannattaa kysyä.
Merja Aho on suomentaja ja tietokirjailija. Hän on myös suomalaisen terveysliikunnan asahin ohjaaja.
Petra Pälmä on Helsinkiin Amsterdamin kautta rantautunut teatteripedagogi, näyttelijä ja äiti, joka on ollut jo yli 30 vuoden ajan mukana suomalaisen teatterin kentällä; lavalla tai myöhemmin lavan toisella puolella ohjaajana. Pälmän valmennuksissa yhdistyy ennakkoluuloton vahva organisaatio-osaaminen luovalla twistillä.
Essi Aulanko on ammattivalmentaja, työnohjaaja, sovittelija ja erikoistunut simulaatioteatterin tekemiseen ja tuottamiseen. Hän on kahden nuoren naisen ylpeä äiti ja uskoo, ettei ole vaivaa, johon tallikäynti ei auttaisi.
Markus Majava on tehnyt 30 vuotta teatteri-, koulutus- ja valmennustyötä sekä toiminut 20 vuotta johtajana koulutusalalla. Työnsä ohella hän viettää aikaa hevosten, avantouinnin sekä liikunnan parissa. Hän on läsnäoleva, helposti lähestyttävä ja osaa hommansa.

Tapahtuma on kolmas viidestä työhyvinvointitapahtumasta
Työhyvinvointiohjelman tapahtumat
2024
17.04. Työhyvinvoinnin perusteet pätkätyöläiselle
18.09. Tekstityöläisen ammatillinen identiteetti
20.11. Myynti- ja neuvottelutaidot työhyvinvoinnin apuna
21.11. Tekstityöläisten vertaiskeskusteluilta
2025
19.03. Apurahat
21.05. Palautuminen ja työterveys
Järjestäjää pidättää oikeudet aiheiden ja ajankohtien muutoksiin.
